lauantai 23. elokuuta 2025

28.7.2025 Koti - Fagerö

Lähdimme liikkeelle Helsingistä hellejakson aikana maanantaina 28.7. Meillä olisi 4 päivää aikaa ajaa Kirkenesiin eli torstaiksi 31.7. Se vaikutti hyvältä aikataululta, jotta päivittäinen ajomatka ei venyisi liian pitkäksi ja olisi mahdollista tehdä matkan aikana jotain muutakin kuin vain ajaa. Yritimme seurata Google mapsiin merkattuja paikkoja ja nähtävyyksiä pitkin matkaa.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Kyynäränharjulla Liesjärven kansallispuistossa, jossa oli helppo kävelyreitti kahden järven välisellä kannaksella ja jossa oli myös puusilta.


Kyynäränharjulla


Seuraava pysähdys Mutilahden lintutornilla ja vieressä olevalla koskella Ala-Kauvatsan joella, joka sijaitsee Puurijärvi-isosuo kansallispuistossa.

Kolmas paikka jossa kävimme oli Säpilän riippusilta. Kiva paikka.

Säpilän riippusilta

Ajoimme sitten Poriin. Siellä haimme salaattilounasta kaupasta ja odotimme että jättipehmiskioski aukeaisi Murtosenmutkan kaupan pihalla, kunnes tajusimme, että kioski on maanantaisin kiinni. Kylläpä harmitti.

Pysähdyimme viiden aikaan Yyterin hiekkarannalla. Parkkipaikalla oli paljon autoja ja opastajat. Vierailukeskuksessa oli vessat.

Yyterin hiekkarannalla


Seuraavana Kristiinankaupunki, jossa ladattiin autoa ja syötiin jäätelöä. 

Ajettiin Kaskisten ohi.

Olin etukäteen katsonut yhden tai kaksi mahdollista hotellia ekalle yölle. Mutta niin vain kävi, että päädyimme innoissaan etsimään mahdollista paikkaa pysäköidä auto ja nukkua autossa heti. Park4nightia apuna käyttäen kävimme katsomassa useammankin paikan meren rannalla, mutta kaikissa oli yöpymiskielto tai muu sen tyyppinen kielto.

Sitten löytyi Fagerö nimisessä venesatamassa mahdollisuus yöpyä autossa. Rannalla tehtiin ruoppausta pitkälle iltaan eli tunnelma ei ollut rauhallinen. Vieressä oli myös rannalla ravintola. Kun se meni kiinni, myös ruoppaajat lähtivät pois. Katsastimme ympäristöä ja vierestä löytyi hiekkapohjainen uimaranta, sekä kunnon uimakopit ja vessat talosta. Pulahdimme uimaan kuuman hellepäivän päätteeksi. Uimassa oli muutamia muitakin ihmisiä. Sekä selvästi yksi saksalaisperhe karavaanarillaan jäämässä yöksi. (Hyvä oli tuoda kotoa asti pullossa vettä, niin sai huuhdottua hiekkaiset jalat). Rannalla oli myös pieni itsepalvelukauppa, josta seuraavana aamuna ostimme paikallisia limuja mukaan auton jääkaappiin.

Parkkeerasimme auton ihan sataman päätyyn asti. Olipa mukava ilta avata kotoa tuotu kylmä kuohuviini auton jääkaapista ja katsella merelle istuen rantakallioilla ja miettiä mitä tulee tämä matka tuomaan tullessaan.

Sitten sängyn ilmapatjojen avaamisen sekä hampaiden pesun jälkeen (hyvä että ostimme lähdevettä kaupasta litran pullon), oli aika kömpiä autoon nukkumaan. Sängyssä ollessamme satamaan ajoi yksi matkailuauto myös ja jäi sekin yöksi.

Iltatoimet


Ajokilometrit: noin 385 km. 

Ennen matkaa Pohjois-Norjaan

Lähdimme mieheni kanssa heinäkuun lopussa kesäloman viettoon pohjois-Norjaan. Tarkoitus oli ajaa Norjaan omalla sähköautollamme (Polestar 2) pohjoiseen Suomen läpi. Ja palata jotain sopivaa reittiä takaisin viimeistään kolmen viikon kuluttua.

Etukäteen meillä oli varattuna Hurtigruten-risteily, puolentoistavuorokauden pätkä Kirkenesistä Tromssaan 1.8-2.8, eli se määräsi reissun ajankohdan ja sen ympärille alettiin rakentamaan koko muuta aikataulua.

Sähköautolla reissaamisesta Norjaan kirjoitin jo edellisessä blogissani, kun viime kesänä kävimme myös Norjassa autollamme. Linkki löytyy sivupalkista.

Tälläkin kertaa varauduimme ottamalla mukaan kaikki varusteet autoon, jotta voisimme tarvittaessa nukkua autossa. Tästä autossa nukkumisesta kerroin myös jo edellisessä blogissa tarkemmin yksityiskohtia.

Tälle reissulle ostimme myös pienen 9 litran kokoisen autojääkaapin, joka osoittautui todella hyväksi lisäksi juomien säilytystä varten.

Varasimme etukäteen hotellit Kirkenesistä ja Tromssasta, siten, että olemme ennen laivaan menoa yhden yön Kirkenesissä ja Tromssassa hotellissa kaksi yötä kun laiva pääsee perille myöhään illalla noin klo 23.30 Norjan aikaan.

Muita majoituksia ei varattu etukäteen.

Tässä blogissa kerron miten matkamme meni päiväkirjamuodossa.